Tietoa Isku Koti Oy:n saneerausmenettelystä
Kuluttajaketju Isku Koti Oy on haettu tänään 19.12.2024 yrityssaneeraukseen liiketoiminnan uudistamiseksi haastavassa markkinatilanteessa.
- Iskun tuotantoon on toteutettu kymmenien miljoonien eurojen investoinnit vuosina 2016-2019, jonka jälkeen koronapandemia ja Ukrainan sodasta johtunut voimakas inflaatio laskivat toimistokalusteiden ja kodin kalusteiden kysyntää merkittävästi.
- Kodin kalusteiden erittäin kilpailtu markkina on ollut haastava jo pitkään jatkuvien alennusmyyntien johdosta ja kuluttajien ostovoiman jatkuessa heikkona.
- Saneerauksen tavoitteena on tervehdyttää molemmat yhtiöt siten, että niiden toimintaedellytykset ja työllisyys voidaan turvata.
Haastava markkinatilanne Isku Koti Oy:n saneerauksen taustalla
Kuluttajaketju Isku Kodin yrityssaneerauksen tavoitteena on jatkaa jo aloitettua liiketoiminnan uudistamista ja tervehdyttämistä haastavassa markkinatilanteessa. Kuluneiden vuosien aikana kuluttajien ostovoima on heikentynyt. Erityisesti jäähtyneen rakentamisen ja asuntokaupan pitkään jatkunut tilanne on johtanut merkittävään asiakasvirtojen ja liikevaihdon laskuun. Lisäksi voimakas hintavetoinen kilpailu alalla on aiheuttanut haasteita laadukkaiden, kotimaisten ja vastuullisesti valmistettujen kalusteiden myyntiin keskittyneessä liiketoiminnassa.
Strategisen muutoksen seurauksena useita kalustebrändejä myynyttä kuluttajamyymäläketjua, Isku Kotia, on aloitettu uudistaa merkittävästi kuluneen vuoden aikana. Tämän muutoksen loppuun saattaminen edellyttää yrityssaneerauksen keinoja. Isku Kodin liikkeet ja verkkokauppa palvelevat normaalisti.
Huonekalujen ostaminen siirtyy yhä nopeammin kivijalasta verkkoon. Kuitenkin ostopäätöksen tukemiseksi sänkyjä ja sohvia kuluttajille tarjotaan mahdollisuutta kokeilla tuotteita fyysisesti. Verkkokaupan lisäksi Isku Kodin tavoitteena on toimia jatkossa valikoiduissa myymälöissä keväällä 2024 lanseeratun uuden konseptin mukaisesti. Huonekalujen kysynnän odotetaan kasvavan hitaasti korkojen laskun ja rakentamisen toipumisen myötä vuoden 2025 aikana.
Yhtiö katsoo, että toimialan laajempi tervehdyttäminen Suomessa edellyttäisi toimialajärjestelyä markkinoilla toimivien tahojen kesken. Isku Koti jatkaa myös näiden vaihtoehtojen selvittämistä.
Isku Koti Oy saneerausmenettelyn Q&A kuluttajille
Voinko edelleen ostaa tuotteita Isku Kodista?
Ehdottomasti! Isku Kodin toiminta jatkuu normaalisti, ja asiakkaat voivat edelleen tehdä ostoksia niin myymälöissämme kuin verkkokaupassamme. Haluamme varmistaa, että asiakkaamme saavat edelleen laadukkaita tuotteita ja parasta mahdollista palvelua. Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi ostoksille, kuten aina ennenkin!
Olen tehnyt tilauksen ennen saneeraushakemuksen vireille tuloa. Saanko tuotteeni saneerauksesta huolimatta? Mitä tilaukselleni tapahtuu?
Saneeraus ei pääsääntöisesti vaikuta Isku Koti Oy:n (”Isku Koti”) asiakkaidensa kanssa ennen saneeraushakemuksen vireille tuloa tekemiin sitoumuksiin tai sopimuksiin, kuten sen vastaanottamiin tilauksiin. Isku Kodin liiketoiminta jatkuu saneerauksesta huolimatta normaalisti ja esimerkiksi tilatut tuotteet toimitetaan asiakkaille Isku Kodin sopimus- ja toimitusehtojen mukaisesti, ellei jostain valitettavasta syystä näin voida tehdä. Tällaisessa tilanteessa asia pyritään sopimaan asiakkaan kanssa. Saneeraushakemuksen jälkeiset tilaukset toteutetaan tilausehtojen mukaisesti
Voiko hinnanalennus- tai palautussaatava olla saneerausvelkaa?
Saneerausvelkoja ovat kaikki velallisen velat ja vastuut, joiden peruste on syntynyt ennen hakemuksen vireilletuloa. Mikäli olet ostanut tai tilannut tavaran ennen saneeraushakemuksen vireille tuloa, ja tavarassa ilmenee virhe tai toimitus viivästyy, on hinnanalennus- tai palautussaatava saneerausvelkaa.
Mikäli olet ostanut tai tilannut tuotteen saneeraushakemuksen vireilletulon jälkeen, mahdollinen hinnanalennus- tai palautussaatava on menettelyn aikaista velkaa, joka velallisen tulee maksaa normaalisti.
Voinko peruuttaa tilaukseni tai palauttaa vastaanottamani tuotteen saneerauksen takia?
Velallisen tekemien sitoumuksien pysyminen voimassa tarkoittaa muun muassa sitä, että et voi peruuttaa tilaustasi yksin sillä perusteella, että saneerausta on haettu tai menettely on aloitettu. Tilauksen peruuttamiseen myös saneerausmenettelyn alkamisen jälkeen sovelletaan tilaushetkellä voimassa olevia Isku Kodin sopimus- ja toimitusehtoja sekä kuluttajansuojalain säännöksiä. Kuluttajansuojalain mukaisen koti- ja etämyyntiin liittyvän 14 päivän peruuttamisoikeuden tai myyjän tarjoaman tätä pidemmän palautusoikeuden päätyttyä, et voi peruuttaa tai palauttaa tilaustasi ilman kuluttajansuojalain mukaista perustetta (tavaran virhe, toimituksen viivästys).
Voinko palauttaa myymälästä ostamani tuotteen sen jälkeen, kun saneeraushakemus on tullut vireille?
Saneeraushakemuksen vireille tulo tai saneerausmenettelyn alkaminen ei vaikuta Isku Kodin tarjoamaan myymälästä ostettujen tuotteiden palautusoikeuteen. Myymälästä ostetut tuotteet voi palauttaa normaalisti Isku Kodin tarjoaman palautusoikeuden kuluessa. Palautusoikeuden päättymisen jälkeen, et voi palauttaa tuotetta, ellei tavarassa ole kuluttajansuojalain mukainen virhe. Palautettuasi tuotteen sinulle syntyy saneeraussaatava Isku Koti Oy:ltä.
Tilaamani tuotteen toimitus on viivästynyt. Kuinka toimin?
Toimituksen mahdollisessa viivästystilanteessa, voit vaatia myyjältä normaalisti sopimuksen täyttämistä kuluttajansuojalain mukaisesti.
Vaikuttako saneeraus myyjän tarjoamaan takuuseen ja lakisääteiseen virhevastuuseen?
Saneerausmenettely ei vaikuta kuluttajansuojalain mukaiseen virhevastuuseen eikä Iskun tai muun valmistajan tarjoamaan takuun voimassaoloaikaa tai laajuuteen. Voit vedota normaalisti takuuseen tai reklamoida tuotteen myyjän lakisääteiseen virhevastuuseen nojaten. Kuluttajan tulee kuitenkin huomioida, että hinnanalennus- ja palautussaatava voi tietyissä tilanteissa olla saneerausvelkaa, joka maksetaan joko selvittäjän päätöksellä pienvelkana, tai vahvistetun saneerausohjelman mukaisin ehdoin ja aikatauluin.
Ostamassani tuotteessa on virhe. Miten toimin?
Voit reklamoida tavaran virheestä normaalisti kuluttajansuojalain säännösten tai Iskun takuuehtojen puitteissa. Saneeraus ei vaikuta kuluttajan reklamaatio-oikeuteen eikä myyjän vastuuseen. Vaikka myyjä on ensisijaisesti vastuussa virheestä, voit halutessasi esittää reklamaatiot myös maahantuojalle tai valmistajalle.
Saatavani yhtiöltä on saneerausvelkaa, kuinka toimin?
Jos sinulla on Isku Koti Oy:ltä ennen yhtiön saneeraushakemuksen vireille tuloa syntynyttä saatavaa, olet yhtiön saneerausvelkoja. Saneerausmenettelyn aloittamispäätöksessä tuomioistuin asettaa määräpäivän, johon mennessä velkojien tulee ilmoittaa selvittäjälle saatavansa, mikäli saatavat poikkeavat velallisen ilmoittamista. Mikäli saatavasi on selvittäjän tiedossa, ja selvittäjän sinulle ilmoittama määrä vastaa saatavasi määrää, ei sinun tarvitse erikseen ilmoittaa saatavaasi. Jos uskot sinulla olevan saneerausvelkainen saatava Isku Koti Oy:ltä, mutta selvittäjä ei ole ollut sinuun yhteydessä tai saatavasi määrä poikkeaa selvittäjän tiedossa olevasta saatavasta, sinun tulee ilmoittaa tästä selvittäjälle asetetun määräajan kuluessa sillä uhalla, että saatava jätetään ottamatta huomioon. Mikäli saatava jää ottamatta huomioon saneerausohjelmassa, se lakkaa.
Saneerauksessa voidaan selvittäjän päätöksellä suorittaa maksu velkojille, joiden saatavat ovat määrältään vähäisiä. Tällaiset niin kutsutut pienvelkojat saavat saatavansa maksetuksi ennen saneerausohjelman vahvistamista.
Minulla on lahjakortti, voinko maksaa sillä saneerauksen alkamisen jälkeen?
Ennen saneeraushakemuksen vireilletuloa annetut lahjakortit ovat normaalisti voimassa.
Kuinka kauan saneeraussaatavan maksu yleensä kestää?
Saneerausmenettely kestää yleensä noin vuoden ja saneerausohjelmat useita vuosia. Saneeraussaatavat maksetaan saneerausohjelman määräysten mukaisesti.